Kommersantin artikkeli
Suomi tänään. Emilie työskentelee äitinsä kahvilassa, joka on nuorten opiskelijoiden kohtauspaikka. Ranskalainen Philippe opettaa ranskaa paikallisessa lukiossa. Nuorella nainen ja ranskalaismies ovat rakastavaisia, he tekevät kävelyjä merenrantakaupungissa ja käyvät iltaisin elokuvateatterissa katsomassa vanhoja elokuvia. Elokuvassa näytetään kohtauksia Cherbourgin sateenvarjoista - Genevieven ja Guyn rakkausduetosta, joka lauletaan resitatiivina ennen parin eroamista. Sen jälkeen elokuva muuttuu modernisoiduksi “Sateenvarjojen” filmatisoinniksi: ero, koettelemukset ja toivo uudesta rakkaudesta odottavat Emilietä ja Philippeä.
Edesmennyt ohjaaja Jacques Demy olisi täyttänyt tänä vuonna yhdeksänkymmentä, joten Moskovan kansainvälisen elokuvajuhlan esitys on omistettu Demyn muistolle. Kun 1960 -luvun alussa Demy suunnitteli nuorekkaan ja energisen, modernin elokuvaoopperan yhdessä säveltäjä Michel Legrandin kanssa, monet pitivät ajatusta hulluna. Ohjaaja Valto Balzarin oli oltava yhtä rohkea, kun hän päätti ohjata Muistojeni kahvilan. Baltzarin teos on kolmannen aallon elokuva, uudenlainen ilmaisultaan. Vertailu alkuperäiseen kulttielokuvaan asettaa filmatisoinnin lähes automaattisesti epäedulliseen asemaan, joten oli tarpeen löytää epätyypillinen liike, jotta elokuva ei näyttäisi kalpealta kopiolta tai säälittävältä parodialta. Tämä liike sai alkunsa suomalaisesta todellisuudesta. Demyn Cherbourgin tavoin Baltzarin Helsinkiä kuvataan
merenrantakaupunkina, joka on täynnä runoutta ja romanttisten kohtaamisten odotusta.Helsingissäkin sataa ja kirjavat sateenvarjot avautuvat rakastavaisten yllä. Cherbourg on tietysti pienempi ja provinssityyppinen, mutta Helsinki ei myöskään näytä olevan maailmankaikkeuden keskus. Demyn elokuva oli rohkea kokeilu elokuva-alan suunnittelupuolella: maalatut sarjat, terävä värintoisto, luonnollisen elämän yhdistelmä, jota uuden aallon ohjaajat rakastivat ja tyylitelty glamour - kaikki tämä oli silloin uutta. Cherbourgin sateenvarjot antoi valtavan sysäyksen elokuvataiteen kehittämiselle. Vaikutus näkyy monien aikamme parhaiden ohjaajien elokuvissa Pedro Almodovarista Damien Chazelleen. Kuuluisin suomalainen elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki, joka tunnusti rakkautensa kauniiseen Ranskaan Pariisissa kuvatussa elokuvassa Böömin elämä, kuuluu niihin, jotka eivät ohittaneet Demyn löytöjä. Romanttisena kunnianosoituksena legendaariselle maalle, unelmien maalle, antaa myös Baltzar kutsumalla esimerkiksi myös Kaurismäen elokuvista tunnetun näyttelijä Marja Packalénin näyttelemään ryysyistä kerjäläistä ja laulamaan leikkisää kappaletta Montmartresta.
Elokuvan tärkein etu on kuitenkin se, että se ei kopioi ranskalaisia malleja, vaan luo kuvallisen maiseman ja puvustuksen tyylin, joka perustuu tunnustettuihin kansallisiin saavutuksiin - Yrjö Kukkapuron ja Marimekon ekologiseen suunnitteluun. Mitä tulee musiikkiin (elokuva ei ole ooppera, vaan osittain musikaali), sillä on myös suomalainen juuret: eklektinen ääniraita perustuu Heikki Sarmannon kappaleisiin ja
jazz-sävellyksiin.
Uuden elokuvan juoni, vaikkakin yleisellä tasolla, toistaa kaikille tunnetun Demyn elokuvan juonen, mutta tärkeällä erolla. Cherbourgin sateenvarjojen rakastavaisten ero alkoi Algerian sodasta, johon Guy lähetettiin ja tämä seikka loi tilan elokuvan melodraamalle historiallisena aikana. Muistojeni kahvila -elokuvassa sodasta ei ole merkkiäkään, mutta rauhallinen elämäkään ei ole aina yhtä makeaa. Philippe joutuu panettelun ja juonittelun uhriksi lyseossa, jossa hän opettaa, joka on ominaista “uuden etiikan” aikakaudelle, eikä hän lopulta kestä stressiä. Siten elokuva osoittaa, kuinka aikamme kylmät todellisuudet tuhoavat ihmisten tunteet ja suhteet, jopa ilman suoraa väkivaltaa.
Kuvan koskettavin ja samalla hauskin kohta näytetään Cherbourgissa, mihin Philippe matkustaa suomalaisten kollegoidensa - opettajien kanssa, jotka ovat Cherbourgin sateenvarjojen faneja. He asettuvat hotelliin, jossa aikoinaan, kuuluisan elokuvan kuvausten aikana, asuivat Jacques Demy ja elokuvan päänäyttelijät - Nino Castelnuovo ja Catherine Deneuve, josta tuli Ranskan symboli. Lionel Nakache ja Eveliina Kauhanen - eivät ole
Castelnuovon ja Deneuven vertaisia, mutta hoitavat roolinsa. Ja on jopa hyvä, että he ovat erilaisia. Kuten myös se, että elokuva keskittyy päähenkilöiden suomalaiseen ympäristöön esittäen kokonaisen pyöreän tanssin hieman naurettavista, ei ollenkaan nuorista, mutta viehättävistä hahmoista. Ja jotta elokuvan ranskalainen henki ei haihtuisi kokonaan, Anouchka Delon, toisen Ranskan näyttelijäsymbolin tytär, on kutsuttu esittämään päähenkilön uuden rakkauden roolia. Ja kuitenkin juuri suomalainen romantiikka, suomalainen huumori, suomalainen mentaliteetti olivat riskialttiin elokuvan suunnitelman perustelu ja näin toimivat selkärankana elokuvan idealle, joka kertoo rakkaudesta Ranskaan.
Alkuperäinen teksti Kommersant
Käännös Ivan Kalishevich
Edesmennyt ohjaaja Jacques Demy olisi täyttänyt tänä vuonna yhdeksänkymmentä, joten Moskovan kansainvälisen elokuvajuhlan esitys on omistettu Demyn muistolle. Kun 1960 -luvun alussa Demy suunnitteli nuorekkaan ja energisen, modernin elokuvaoopperan yhdessä säveltäjä Michel Legrandin kanssa, monet pitivät ajatusta hulluna. Ohjaaja Valto Balzarin oli oltava yhtä rohkea, kun hän päätti ohjata Muistojeni kahvilan. Baltzarin teos on kolmannen aallon elokuva, uudenlainen ilmaisultaan. Vertailu alkuperäiseen kulttielokuvaan asettaa filmatisoinnin lähes automaattisesti epäedulliseen asemaan, joten oli tarpeen löytää epätyypillinen liike, jotta elokuva ei näyttäisi kalpealta kopiolta tai säälittävältä parodialta. Tämä liike sai alkunsa suomalaisesta todellisuudesta. Demyn Cherbourgin tavoin Baltzarin Helsinkiä kuvataan
merenrantakaupunkina, joka on täynnä runoutta ja romanttisten kohtaamisten odotusta.Helsingissäkin sataa ja kirjavat sateenvarjot avautuvat rakastavaisten yllä. Cherbourg on tietysti pienempi ja provinssityyppinen, mutta Helsinki ei myöskään näytä olevan maailmankaikkeuden keskus. Demyn elokuva oli rohkea kokeilu elokuva-alan suunnittelupuolella: maalatut sarjat, terävä värintoisto, luonnollisen elämän yhdistelmä, jota uuden aallon ohjaajat rakastivat ja tyylitelty glamour - kaikki tämä oli silloin uutta. Cherbourgin sateenvarjot antoi valtavan sysäyksen elokuvataiteen kehittämiselle. Vaikutus näkyy monien aikamme parhaiden ohjaajien elokuvissa Pedro Almodovarista Damien Chazelleen. Kuuluisin suomalainen elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki, joka tunnusti rakkautensa kauniiseen Ranskaan Pariisissa kuvatussa elokuvassa Böömin elämä, kuuluu niihin, jotka eivät ohittaneet Demyn löytöjä. Romanttisena kunnianosoituksena legendaariselle maalle, unelmien maalle, antaa myös Baltzar kutsumalla esimerkiksi myös Kaurismäen elokuvista tunnetun näyttelijä Marja Packalénin näyttelemään ryysyistä kerjäläistä ja laulamaan leikkisää kappaletta Montmartresta.
Elokuvan tärkein etu on kuitenkin se, että se ei kopioi ranskalaisia malleja, vaan luo kuvallisen maiseman ja puvustuksen tyylin, joka perustuu tunnustettuihin kansallisiin saavutuksiin - Yrjö Kukkapuron ja Marimekon ekologiseen suunnitteluun. Mitä tulee musiikkiin (elokuva ei ole ooppera, vaan osittain musikaali), sillä on myös suomalainen juuret: eklektinen ääniraita perustuu Heikki Sarmannon kappaleisiin ja
jazz-sävellyksiin.
Uuden elokuvan juoni, vaikkakin yleisellä tasolla, toistaa kaikille tunnetun Demyn elokuvan juonen, mutta tärkeällä erolla. Cherbourgin sateenvarjojen rakastavaisten ero alkoi Algerian sodasta, johon Guy lähetettiin ja tämä seikka loi tilan elokuvan melodraamalle historiallisena aikana. Muistojeni kahvila -elokuvassa sodasta ei ole merkkiäkään, mutta rauhallinen elämäkään ei ole aina yhtä makeaa. Philippe joutuu panettelun ja juonittelun uhriksi lyseossa, jossa hän opettaa, joka on ominaista “uuden etiikan” aikakaudelle, eikä hän lopulta kestä stressiä. Siten elokuva osoittaa, kuinka aikamme kylmät todellisuudet tuhoavat ihmisten tunteet ja suhteet, jopa ilman suoraa väkivaltaa.
Kuvan koskettavin ja samalla hauskin kohta näytetään Cherbourgissa, mihin Philippe matkustaa suomalaisten kollegoidensa - opettajien kanssa, jotka ovat Cherbourgin sateenvarjojen faneja. He asettuvat hotelliin, jossa aikoinaan, kuuluisan elokuvan kuvausten aikana, asuivat Jacques Demy ja elokuvan päänäyttelijät - Nino Castelnuovo ja Catherine Deneuve, josta tuli Ranskan symboli. Lionel Nakache ja Eveliina Kauhanen - eivät ole
Castelnuovon ja Deneuven vertaisia, mutta hoitavat roolinsa. Ja on jopa hyvä, että he ovat erilaisia. Kuten myös se, että elokuva keskittyy päähenkilöiden suomalaiseen ympäristöön esittäen kokonaisen pyöreän tanssin hieman naurettavista, ei ollenkaan nuorista, mutta viehättävistä hahmoista. Ja jotta elokuvan ranskalainen henki ei haihtuisi kokonaan, Anouchka Delon, toisen Ranskan näyttelijäsymbolin tytär, on kutsuttu esittämään päähenkilön uuden rakkauden roolia. Ja kuitenkin juuri suomalainen romantiikka, suomalainen huumori, suomalainen mentaliteetti olivat riskialttiin elokuvan suunnitelman perustelu ja näin toimivat selkärankana elokuvan idealle, joka kertoo rakkaudesta Ranskaan.
Alkuperäinen teksti Kommersant
Käännös Ivan Kalishevich